Voiko keskellä elämää syntyä uudelleen?

Mä oon taas onnellinen.

Huonoja asioita on, mutta en oo surullinen.
Entä jos oon rakastumassa?

Luulin jo joskus olevani, mutten muuta tehnyt kuin pelkäsin.
Pelkäsin, pelkäsin, pelkäsin... Opin tuntemaan addiktion tuoksun jo ilmassa. Samalla tavalla kuin lapsena. Käsien liikkeestä tiettyihin olemuksiin ja olettamuksiin. Käytti, raivosi, pelotti, satutti.

Joskus sitä miettii, ovatko edellämainituiden asioiden seuraamukset jo takana, vaiko vielä edessä. Entä jos alan pelkäämään vielä enemmän? Entä jos sulkeudun uudestaan? Päässäni pyörii kysymyksia, joihin yritän kuumeisesti keksiä vastausta, vaikkei voi muuta kuin odottaa. Odottaa, kasvaa, kehittyä.

Sanoin, ehkä jo rakastan. En ole enää piilossa. Mä en hallitse, obsessoi. Mä rakastan, välitän, näytän sen.

Uskallanko sanoa että tarvitsen sinua? Ennen en ole voinut.